Tiedote – vapaa julkaistavaksi heti

turku-band-marathon-juliste-web
Avaa tapahtumajuliste isommassa koossa »

Bad New Music -ohjelmatoimisto ja Rokbar tiedottavat:

Uusi musiikkitapahtuma rantautuu Turun keskustassa sijaitsevaan Rokbar-ravintolaan, kun ohjelmatoimisto Bad New Music järjestää Turku Band Marathonin 15.-16.5.2015.

Jo tapahtuman nimestä voi päätellä, että elävää musiikkia on tarjolla reilusti tavallista keikka-iltaa enemmän. Lavalla tullaan näkemään molempina päivinä 10 bändiä eli koko viikonlopun aikana yhteensä 20 yhtyettä.

Paikallisen musiikkiosaamisen lisäksi järjestäjät haluavat tuoda näytille myös loistavia yhtyeitä Turun rajojen ulkopuolelta. Näin ollen Turku Band Marathonissa nähtävistä bändeistä lähes puolet ovat ulkopaikkakuntalaisia ja useampaa niistä ei olla koskaan tavattu esiintymässä Turussa.

Tapahtuma on eri tyylilajien juhlaa, kun tarjolla on niin poppia, rokkia, progea ja psykedeliaa, kuten myös punkkia ja hardrockiakin.

Turku Band Marathonin yleisölle on elävän musiikin lisäksi tarjolla myös etuja tapahtuman yhteistyökumppaneiden puolesta. RubyPictures Art & Tattoon, Turun F-Musiikin sekä Pizzeria Denniksen tarjoukset julkaistaan myöhemmin Facebook-tapahtumassa.

Turku Band Marathonin bändit:

Perjantai 15.5.2015
Leaflet (Turku)
Dirty Thieves (Tampere)
Stone Monolith (Humppila)
Wanamo (Seinäjoki)
Reactor (Turku)
Johnny Don’t Run (Turku)
Rendez-Vous (Turku)
Sofa Sunday (Turku)
Deepwater (Helsinki)
Array (Turku)

Lauantai 16.5.2015
Stallions Of The Highway (Turku)
Pittihärkä (Turku)
The Memphis 77 (Lappeenranta)
Alice Airbuzz (Turku, Helsinki)
Band Of Vipers (Helsinki)
Less Income (Turku)
Luxury Toys (Lahti)
Testicles Of Steel (Raisio)
Sayocean (Turku)
Electric Love Machine (Turku)

Liput 5 € / päivä (sis. eteispalvelumaksun).

Tapahtuma alkaa kumpanakin päivänä klo 18.00 ja päättyy 02.00.

Linkit:
Facebook-tapahtuma
www.badnewmusic.com
www.rokbar.fi

Yhteistyökumppanit:

artico

rubypicture

f-musiikki

dennis

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Arska Toivonen
Bad New Music
Puh. 044-545 13 25
ari.matti.toivonen@badnewmusic.com